Jos olen ennenkin arvostanut käsillä tekijöitä ja tuunaamisella itsensä elättäviä, arvostan heitä koko ajan enemmän... Aina ihmetellään, kun joku tekee jotain uutta ja kaunista/käytännöllistä/tarpeellista/tarpeetonta kierrätysmateriaalista, että miksi se voi maksaa noin paljon, kun raaka-aine ei maksa juuri mitään. Mutta. Tänään leikkelin jo aiemmin haalimiani farkkuja paria projektia varten paloiksi. 3½ tuntia meni, eikä nuo palat taida edes riittää, ainakaan kaikkia ei voi …keskenään yhdistellä näihin juttuihin vaan osa menee aikanaan muuhun käyttöön. Se taas tarkoittaa, että farkkuja täytyy haalia lisää (menee aikaa) ja leikellä lisää paloja, että saa toivotun määrän. On muuten järkyttävän pölyistä hommaa, siksi olin jättänyt sen aurinkoiseen, tai ainakin sateettomaan päivään, jotta saatoin leikellä ulkona, sisällä on pölyä ilmankin ihan riittävästi. Huomenna menen koululle ompelemaan, ellei ranne satu äitymään kovin kipeäksi, leikkely kävi hyvistä saksista huolimatta käsiin. Joka tapauksessa tämä on kivaa ja mielenkiintoista.
Siinä farkkuja leikellessä ajattelin, että solmin kaksosille kivan lelun niistä saumakohdista, jotka ovat kaikkein vahvimpia. Minun mielestäni lelusta tuli ihan kiva vetolelu, mutta kaksoset, sen enempää kuin muutkaan, siitä vähät välitti, sehän oli LUVALLINEN lelu. Toisin, kuin se uppopumpun sähköjohto, joka oli pureskeltu poikki... Ei onneksi ollut töpseli seinässä.